Etusivu

  

Raskaat
valtakunnalliset

rahdinkuljetukset

 
Paikalliset 
kappaletavara
kuljetukset
 
Nosturikuljetukset
 
Betoni- ja sorakuljetukset
 
Kaluston huolto
 
Yhteystiedot
 
Yhtiö
 
Historia

 

Certificate

 

Yhtiön historia lyhyesti 1951-2010

Kuvia menneiltä ajoilta klikkaa kuvaa!

Yritystoiminnan aloitti Rafael Sjöholm vuonna 1951 hoitaen aluksi paikallisia kuljetuksia sekä Sipoon Kalkkitehtaan  kuljetuksia.

Kuvaan tulivat mukaan 1950-luvulla Saseka:n tiili ja Siporex kuljetukset.

1950-60 lukujen taitteessa Rafael siirtyi ajamaan Lohjan Kalkkitehtaan Ruduksen kiviaineskuljetuksia.

Vuonna 1962 Rafael osti ensimmäisen betoniauton ja perusti Oy Söbe Ab -nimisen kuljetusliikkeen ja solmi sopimuksen Lohja Kalkkitehdas Ruduksen kanssa.

1960-luku meni sitten soran- ja betonikuljetusten merkeissä.

Rafaeliin heräsi pikkuhiljaa kiinnostus ulkomaanliikenteeseen, niinpä hän päätti hakea luvat ulkomaanliikennöintiä varten. Toimintaa sitten laajennettiin v. 1970 käsittämään myöskin ulkomaanliikennettä, ensin Pohjoismaihin ja myöhemmin koko Eurooppaan.

Yritystoiminnan kasvaessa Rafael päätti 1979 perustaa  perheenjäsenten kanssa Oy R. Sjöholm Ab -nimisen kuljetusosakeyhtiön.

Vuosien varrrella toimintaa kasvatettiin hallitusti vaimo Huldin sekä poikien Per-Henrikin, Kurtin, Runen, Hansin ja Andersin myötävaikutuksella, merkittäväksi alan toimijaksi.

Rafael ja pojat rakennuttivat v. 2000 uuden korjaamohallin, jossa yhtiön autot ja perävaunut pääasiallisesti huolletaan ja korjataan.

2007 vakavaraista yhtiötä johtavat Rafaelin ja Huldin pojat sekä kolmannen polven yrittäjä Kim.

2009 Per-Henrikille korkea kunniamerkki. lue artikkeli (klikkaa tekstiä)

2009 Yhtiötä luotsaavat toisen polven yrittäjät Per-Henrik ja Anders sekä kolmannen polven yrittäjä Kim, lisäksi yhtiön hallituksessa toimivat Ann-Christine ja Lars-Olof.

2010 Yhtiö teki vuoden aikana merkittävän päätöksen aloittaessaan yhteistyön Lujabetoni Oy kanssa, betonimassojen kuljettamisesta.

2010 Vuoden aikana osakkaat Lars-Olof ja Ann-Christine ovat siirtyneet yhtiön palvelukseen. Näin kolmannen polven yrittäjien työpanos on turvaamassa yhtiön tulevaisuutta.

 

All page and photos ©  andersrsjoholm.fi  All rights reserved

Last update 26.01.2011

Webmaster